Toissailtana katsottiin tuon isännän kanssa ohjelmaa suurkaupungeista ja näiden haasteista.
Ensimmäisessä osassa käsiteltiin sosiaalisia suhteita. Onko kaupungissa asuminen sittenkään ihmiselle hyväksi?
Japanissa, Tokiossa sosiaaliset suhteet eivät vaikuttaneet olevan kovinkaan vahvoja. Ihmiset asuivat asunnoissa, jotka olivat lasisia ”käytäviä”, kuin terraarioita, joiden varella oli sänky, keittiön tapainen levike, kylpyamme ja wc. Kaikki pieniä. Hissi kulki keskellä rakennusta. Aika ankean ja surullisen näköistä asumista huippumodernisti rakennetussa ja turistien suosimassa kaupungissa.
Toimittaja haastettali ihmisiä, jotka olivat syrjäytyneitä, poistuivat ankeasta asunnostaan erittäin harvoin tai koskaan. Eräällekin vanhemmat toivat kaiken tarvittavan, asunnosta poistuminen oli suunnilleen sama kuin olisit juossut junan alle, yhtä kamalaa. Aikaansa nämä kuluttivat virtuaalimaailmassa, ihmisten ulottumattomissa.
Sitten haastateltiin ihmistä, jota yksinäiset voivat vuokrata. Luitte oikein, vuokrata ystävä, jolle voidaan puhua, muutoin ei voi puhua kenellekään. Tätä ihmistä voitiin myös vuokrata erinäisiin tilaisuukiin, kokouksiin, häihin, ymv. Jotta muut huomaavat jonkun yksinäisen ihmisen olevan mielenkiintoinen, kun hänellä on jonkinlainen ystävä, seuralainen mukana.
Olisiko tämmöinen ystävän vuokraaminen osaltaan ratkaisu suomalaisten nuorten syrjäytymiseen? Kaikilla ei ole ystävää, jolle puhua iloista ja suruista. Voisiko tämä alentaa syrjäytymisuhan alla olevien nuorten määrää ja miksei yksinäisten vanhustenkin määrää?
En tiedä, miten Japanissa on tämän vaitiolovelvollisuuden kanssa, mutta Suomessa tällaisella vuokrattavalla ystävällä olisi vaitiolovelvollisuus ja yksinäinen ihminen voisi puhua aroistakin asioista, jotka hänen mieltään askarruttavat.
Näin siis Japanissa.
Merkinnät RSS-syötteenä